Honkalammen nuorisoseura

 

Historia

Honkalammen Nuorisoseura on perustettu vuonna 1985. Alkuvuosina toimintaa oli koko Liperin kunnan alueella, sen kuitenkin vähitellen painottuessa Ylämyllylle ja Honkalammelle.

Ennen Honkalammen Nuorisoseuran perustamista alueen ihmiset toimivat Mattisenlahden Nuorisoseurassa.

Seuran toimintaan on vuosien aikana kuulunut mm. kultuuri-, kansantanssi-, askartelu- ja kokkikerhot. Alkuvaiheessa kerhot pyörivät useimmiten Honkalammen keskuslaitoksen (nyk. Honkalampi-keskus) tiloissa, koska suurin osa lapsista oli Honkalammelta. Honkalammen nuorisotalollakin toiminta ennätti olla vuosia, siirtyen sitten Ylämyllyn koulujen tiloihin.